Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmässä on vakava rakenteellinen ongelma: tutkintoja tuotetaan enemmän kuin osaamista. Syynä ei ole yksi yksittäinen tekijä, vaan järjestelmä, joka palkitsee valmistumisesta laadun sijaan.
Vastuu alkaa valtiosta. Hallitukset ja eduskunta ovat rakentaneet rahoitusmallin, jossa ammattikorkeakoulujen talous riippuu valmistuneiden määrästä. Kun raha seuraa tutkintoja, oppilaitoksia ohjataan väistämättä laskemaan vaatimustasoa ja varmistamaan läpipääsy mahdollisimman tehokkaasti.
Samalla opiskelijoiden lähtötaso on monilla aloilla heikentynyt. Perustaidot, kuten kirjoittaminen, matematiikka ja itsenäinen työskentely, eivät aina vastaa korkeakoulutason vaatimuksia. Silti järjestelmä pyrkii viemään opiskelijat valmistumiseen asti lähes hinnalla millä hyvänsä.
Ammattikorkeakoulujen johto puolestaan optimoi valmistumislukuja ja tehokkuutta. Kontaktitunteja vähennetään, itseopiskelua lisätään ja opiskelijamääriä kasvatetaan ilman riittäviä resursseja. Opetusta “skaalataan”, vaikka samalla oppimisen laatu kärsii.
Myös tekoälystä on monin paikoin tehty ratkaisu ongelmiin, joita se ei voi korjata. Tekoäly voi tukea oppimista, mutta se ei korvaa perustaitoja, kriittistä ajattelua eikä laadukasta opetusta. Päinvastoin: mitä enemmän tekoälyä käytetään, sitä tärkeämmiksi nämä taidot muuttuvat.
Ongelma näkyy myös opiskelijoiden asenteissa. Opiskelu nähdään yhä useammin palveluna, jossa järjestelmän oletetaan joustavan jatkuvasti. Työelämä ei kuitenkaan toimi näin. Siellä odotetaan vastuunkantoa, aikatauluissa pysymistä ja kykyä toimia itsenäisesti.
Samaan aikaan myös opetuksen vaatimustaso rapautuu. Kursseja kevennetään, arviointia helpotetaan ja vaikeimpia sisältöjä jätetään pois, jotta opiskelijat saadaan läpi ilman konflikteja tai suuria määriä uusintoja. Näin syntyy järjestelmä, jossa tärkeintä ei ole osaaminen vaan tutkinnon suorittaminen.
Ammattitaidon puute näkyy jo työelämässä. Työnantajat joutuvat käyttämään entistä enemmän aikaa sellaisten perustaitojen opettamiseen, joiden pitäisi olla korkeakoulusta valmistuneille itsestäänselviä. Ongelmia ilmenee esimerkiksi kirjallisessa viestinnässä, ongelmanratkaisussa, itsenäisessä työskentelyssä ja kyvyssä soveltaa opittua käytäntöön. Tutkinto ei enää aina takaa sitä osaamistasoa, jota työelämä odottaa.
Kaikki opiskelijat tai opettajat eivät kuulu tähän kuvaan. Ammattikorkeakouluissa on edelleen paljon motivoituneita opiskelijoita ja osaavia opettajia. Ongelma on kuitenkin rakenteellinen: järjestelmä ohjaa väärään suuntaan.
Lopulta tutkinnon arvo ratkaistaan työelämässä. Jos työnantajat eivät voi enää luottaa siihen, että tutkinto kertoo aidosta osaamisesta, koko järjestelmän uskottavuus alkaa murentua.
Kysymys ei ole siitä, kuinka moni valmistuu. Kysymys on siitä, mitä valmistuminen enää tarkoittaa.