Kevätjuhlien lähestyessä Suomessa käynnistyy jälleen tuttu keskustelu: saako Suvivirttä laulaa kouluissa? Tänäkin keväänä uutisointi on täyttynyt vaatimuksista, selvityksistä, valituksista ja uhkasakoista. Yksittäisestä laulusta on tehty yhteiskunnallinen kiistakapula. Samalla unohtuu kaikkein olennaisin asia: Suvivirsi ei ole vain virsi. Se on osa suomalaista kulttuurimuistia ja keskeinen suomalaisen kulttuuriperinnön symboli, jonka juuret ulottuvat 1700-luvulle asti.
Kun koulun salissa lauletaan ”Jo joutui armas aika”, moni suomalainen palaa hetkessä lapsuuteensa. Valkolakit, ruusukimput, kevään tuoksu, todistukset käsissä ja pitkä kesä edessä. Suvivirsi ei useimmille suomalaisille merkitse uskonnollista julistusta vaan yhteistä kokemusta. Se on rituaali, joka yhdistää sukupolvia.
Suomessa puhutaan paljon kulttuuriperinnön vaalimisesta. Haluamme säilyttää vanhat rakennukset, kansallismaisemat ja juhannusperinteet. Miksi siis juuri sellaiset aineettomat perinteet, jotka liittyvät suomalaisuuden kokemukseen, joutuvat jatkuvasti puolustuskannalle? Suvivirsi on kuulunut koulujen kevätjuhliin yli sadan vuoden ajan. Se on osa suomalaisen koululaitoksen historiaa ja identiteettiä.
Perustuslakivaliokunta on jo vuosia sitten linjannut, ettei yksittäisen virren laulaminen tee koulun kevätjuhlasta uskonnonharjoitusta. Myös Opetushallituksen ohjeistus on ollut selkeä: Suvivirsi voidaan edelleen laulaa osana koulun juhlaa. Silti keskustelu palaa joka kevät takaisin, aivan kuin suomalainen yhteiskunta epäilisi omaa oikeuttaan kulttuuriseen jatkuvuuteen.
On tietenkin tärkeää kunnioittaa uskonnonvapautta ja erilaisia vakaumuksia. Ketään ei pidä pakottaa osallistumaan uskonnolliseen toimintaan. Mutta avoin ja suvaitsevainen yhteiskunta ei tarkoita sitä, että kaikki historialliset ja kulttuuriset perinteet poistetaan julkisesta tilasta. Päinvastoin. Sivistynyt yhteiskunta kykenee tunnistamaan eron kulttuuriperinnön ja pakottavan uskonnonharjoituksen välillä.
Suvivirsi kertoo myös jotakin suomalaisuudesta. Luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta ja kesän odotuksesta. Kansasta, joka on vuosisatojen ajan elänyt pitkän talven keskellä ja oppinut juhlimaan valoa, vihreyttä ja lämpöä lähes pyhällä hartaudella. Siksi Suvivirsi koskettaa yhä niin monia — myös niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon.
Jos Suvivirsi joskus katoaisi koulujen kevätjuhlista, menetys olisi paljon suurempi kuin yhden laulun poistuminen ohjelmasta. Samalla katkeaisi pieni mutta merkityksellinen lanka, joka sitoo suomalaisia sukupolvia toisiinsa.
Kaikkea vanhaa ei tarvitse säilyttää vain siksi, että se on vanhaa. Mutta sellaisia perinteitä kannattaa puolustaa, jotka kokoavat enemmän kuin erottavat. Suvivirsi on juuri sellainen perinne.
Siksi Suvivirren pitää saada soida myös tulevien sukupolvien kevätjuhlissa.
Mari Mäki
Erityisasiantuntija HTM
Kaupunginvaltuutettu (kok.)
Kerava